Siirry pääsisältöön

Tekstit

NYT:

Satu Tähtinen: Lordi D ja seurapiirisalaisuuksia

Lady Josephina, lähipiirin kesken Josie, on järjestänyt elämänsä melko mukavalle mallille, vaikkakin hän on jäämässä vanhaksipiiaksi, mikä 1800-luvun Englannissa on toki surkuteltava kohtalo. Onnekseen Josien veli on Suttonin herttua ja naisen henkilökohtainenkin varallisuus mukiinmenevä, joten miestä ei tarvitse ottaa vastuksiksi elatuksen takia. Hän keskittyykin johtamaan hyväntekeväisyyttä tekevää ja siihen varoja keräävää Moraalisten naisten kirjakerhoa. Lordi D on puolestaan seurapiirien sulava salonkileijona ja naistennaurattaja, joka edustaa juuri niitä miehisyyden huikentelevia piirteitä, joita Josie ei voi sulattaa. Eräässä illanvietossa Lordi D kuitenkin puolivahingossa tulee loukanneeksi Josephinaa ja tapahtumasta jää ikävä maku suuhun kaikille osapuolille. Erinäisten käänteiden seurauksena Josie ja Lordi D eli Raymond päättävät esittää seurustelevansa Lontoon seurapiirikauden ajan. Järjestelyssä on molemmilla vain voitettavaa. Paitsi että tietysti molemmat ovat vaarassa men

Viimeisimmät blogitekstit

Suomifilmin salaiset kansiot - Kadonnutta naisroolia etsimässä

Jenna Kostet: Punainen noita

Te naiset, vai minä nainen?

Seitsemän maaliskuussa lukemaani kirjaa

Nathan Hill: Wellness

Aino Leppänen: Luk(i)ossa

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana

Nelli Hietala: Romurakkautta

Milla von Plato: Hyvää iltaa